Sammaleisen tilasta

Näimme eilen ohjaaja Jennyn kanssa raitiovaunussa roolihahmoni Sammaleisen ruumiillistuman. Vanha, käppyrään mennyt nainen jakoi meille mietteensä alkaa kantaa kirvestä mukanaan, sillä hän on ruma ja yksin, ja kaikki pelkäävät häntä jo muutenkin. Ehkäpä kirves olalla auttaisi asiaa. Saimme kuitenkin suostuteltua eukon luopumaan aikeistaan.

On jännää, miten kaverin kaipuu saa meidät käyttäytymään: Vaikka oikeasti haluaisi vain että olisi joku jolle jutella, on helpompi esittää ylpeää tai jopa kiusata ja pelotella toista, että saisi huomiota. Jokin on saanut myös Sammaleisen erkaantumaan muusta Kyöpelivuoren väestä ja ajattelemaan, ettei hän tarvitse ketään. Sammalainen on kokenut, ettei hänen työtään Peikkovuoren hovinoitana arvostettu juuri lainkaan ja niinpä noita päättää muuttaa yksin saarelle, Sammaleisten suvun vanhalle perintötilalle ja erakoitua. Paikalle kuitenkin pamahtaa Mestaritonttu, joka muuttaa täysin Sammaleisen mielen..

Mitä Sammaleinen olisi kaivannut ennen radikaalia päätöstään muuttaa yksin saarelle, olisi ollut yksi sana: Kiitos. Sammaleinen ja Mestaritonttu löytävät yhteisen sävelen kiittämättömyyden kokemuksesta, joka on niin yleinen myös meille Satumaan ja Kyöpelivuoren tällä puolen eleleville. Kaverin huomioon ottaminen ja hänen asemastaan asioiden ajattelu poistaisi monta väärinkäsitystä ja mielipahaa.

Voi kunpa sinä ja minä muistaisimme tämän niin tosi elämässä kuin Kyöpelivuoren ja Satumaan kahakoissakin, niin kiittämättömyyden tunne vaihtuisi kiitollisuuteen!

Ja jos vielä lippu Mestaritontun seikkailuihin uupuu, käypä noutamassa se kipinkapin kera kaverin.

Kiitos.

- Anni the Sammaleinen -