sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pukuloistoa

- Mestaritontun seikkailuja on luettu minulle päiväkodissa, musikaalin puvustaja Saara Mäkinen kertoo. - Luulin aluksi, etten tunne teosta. Kuitenkin heti, kun näin kannen kuvan muistin kirjan tunnelman ja jännittävyyden, vaikken tapahtumia.

Muistelukilpailusta kävi ilmi, että monen muunkin mielestä Onni Mansneruksen kuvitus on Mestaritontun seikkailut -kirjan puoli taikaa. Selvää on siis, että visuaalisilla tekijöillä on musikaalissakin paljon painoarvoa. Lähtökohtia puvustuksen suunnittelulle oli uskollisuus alkuperäisteosta kohtaan sekä Onni Mansneruksen kuvat, niin kuin ohjaaja Jenny Jumppanen toivoi. Olen hakenut ideoita suomalaisen rahvaan puvuista, länsimaisista puvuista 1100-luvulta alkaen ja nykypäivästä. Ideaimpulsseja on löytynyt siis sekalaisesti kaikkialta!, Saara nauraa.

Mestaritontun seikkailut -musikaalissa on melkein kaksi kertaa enemmän hahmoja kuin näyttelijöitä. Tämä tarkoittaa paitsi sitä, että kulisseissa käy kuhina kun vaatteita vaihdetaan, myös sitä, että pukuja on suunniteltava ja tehtävä 25! Saaralla oli käytettävissä koko Metropolian puvusto, missä myös tapahtui suurin osa ompelu- ja muokkaustyöstä.

Suunnittelun jälkeen seuraava vaihe oli materiaalien kartoitus ja hankinta. Esimerkiksi puoli päivää kului Kauniaisissa Suomen Raamattuopiston kirpputorilla, joka lahjoitti Mestaritonttu-tiimille paljon kankaita ja vaatteita. - Minulle materiaali puhuu paljon, siksi inspiroidun materiaaleista yhtä paljon kuin esimerkiksi kuvista. Suunnittelija voi lähteä liikkeelle selkeästä luonnoksesta, jonka mukaan puku toteutetaan. Kyseisessä projektissa en ole kuitenkaan halunnut liian tarkkojen alkuvaiheessa tehtyjen suunnitelmien rajoittaa työtä.

Yksi Saaran erityistaidoista on nähdä valmiissa mahdollisuus. - Muokkaamalla valmiista vaatteista saa erittäin käyttökelpoisia, hän selittää. - Budjetin pienuus on positiivinen haaste, sillä kekseliäisyys joutuu koetukselle. En ota sitä rajoitteena, sillä juuri sitä haluankin, haastaa itseäni.

Sovituksia tehdään jatkuvasti ja niissä selviää, kuinka puku näyttelijän päällä toimii. - Parasta, mitä projekti voi puvustujalle antaa, on nähdä kun vaatteet alkavat elää näyttelijän päällä, kertoo Saara hymyillen. - Palkitsevaa on se, kun kokonaisuus toimii.


Lavastaja Laura Tolppa ja puvustaja Saara Mäkinen touhuavat puvustossa.

Tässäpä tonttu-rekvisiittaa, kuten Satumaan linnan avaimet!

Tässä on Saara työpisteensä äärellä. Ensimmäisissä sovituksissa todettiin, että joitakin muutoksia moniin pukuihin täytyy ehtiä vielä tekemään. Saaran homma on iso, sillä näyttelijöitä on 14 ja monilla heistä on useampi rooli!

Prinsessa Päivikin pukua sovitetaan.


Arvatkaa, mikä Mestaritontun hahmo tässä komeilee?

Heljä sovitti ylleen airueen pukua.

Lauralla on käsissään lipas! Ette ikinä arvaa, mitä sieltä löytyy....

Tämän hahmon henkilöllisyys jääköön toistaiseksi salaisuudeksi... Tämä on vielä työvaihe - huomatkaa valtava hartia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti