Maanantaina, elokuun 29. päivänä kesäloma päättyy ja opiskelu alkaa jälleen. Kohtaan teatterisalissa opiskelutoverini Annin, joka kertoo olevansa mukana luokkatoverinsa työharjoitteluohjauksessa. Kyseessä on musikaali koko perheelle, Mestaritontun seikkailut. Työryhmään voisi kuulemma vielä mahtua. Kiinnostun.
Perjantaina, syyskuun 2. päivänä saan sähköpostia Jennyltä, Mestaritontun seikkailujen ohjaajalta. Jenny esittelee tulevaa produktiota ja toivottaa minutkin tervetulleeksi mukaan työryhmään. Emmin vielä: riittääkö aika, riittävätkö rahkeet? Niin tuttua kuin teatteri onkin, ei musikaali ole tyylilajeista se kaikkein omin. Palo päästä tekemään vie kuitenkin voiton ja ilmoitan olevani mukana.
Keskiviikkona, lokakuun 26. päivä starttaamme harjoitukset. Pian saan tietää viettäväni seuraavat viisi kuukautta pitkäpartaisen sankarimme, itsensä Mestaritontun, saappaissa. Jenny ohjaa – totta kai – ja Anni on yksi tärkeimmistä vastanäyttelijöistäni, noita Sammaleinen Suosaarelta. Lisäksi työryhmästä löytyy lukuisia muita nimiä ja kasvoja – tuttuja ja tuntemattomia. Pikkuhiljaa nimet iskostuvat muistiin, kasvot alkavat näyttää tutuilta ja tajuan, että olen tekemisissä hienon, osaavan ja innostavan porukan kanssa.
Mutta entäpä matkakumppaneistani tärkein, Mestaritonttu itse? Aluksi luulen tuntevani hänet ja hänen seikkailunsa vain nimeltä – se on se lastenkirja, tietysti, mutta ei liity jouluun eikä edes talveen, vaikka päähenkilö onkin tonttu. Kun teksti ensimmäisissä harjoituksissa luetaan, luuloni osoittautuu vääräksi: kiveen loitsittu itkevä immyt, noiduttu kuusi ja suo noitineen ja helmineen herättävät muistoja vuosien takaa. Pienenä tokaluokkalaisena ala-asteella olen opettajan lukiessa kirjaa ääneen piirtänyt oman vihkoni täyteen kuvituksia näille maagisille tapahtumille. Ensikohtaamisemme onkin tapahtunut paljon aiemmin kuin olisin osannut arvatakaan.
Nyt, maanantaina, tammikuun 16. päivänä vuonna 2012 yhteiselomme on kestänyt yli kaksi kuukautta ja ensimmäiset pintaraapaisut Mestaritontun sielunmaisemasta alkavat olla selvillä. Kun Satumaan kuninkaantytär katoaa ja Mestaritonttu saa kuulla olevansa huono Mestaritonttu, on se uskollisesti palvelleelle tonttuherralle kova kolaus. Syntyy päätös tehdä tilaa nuoremmille ja siirtyä syrjään – lähteä maailmalle uutta tointa etsimään. Kanervakankaan laidalla vaeltaessaan Mestaritonttu ei vielä tiedä, mitä tuleman pitää, vaikka uskookin vankasti että ”kunniallinen tonttu voi menestyä maailmalla yhtä hyvin kuin Satumaassa”. Mutta kaipaako Mestaritonttu seikkailua? Mieleen juohtuu vanha viisaus: joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle.
Yhteinen matka on alkanut!
Janne, Mestaritonttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti