On jännää, miten kaverin kaipuu saa meidät
käyttäytymään: Vaikka oikeasti haluaisi vain että olisi joku jolle jutella, on
helpompi esittää ylpeää tai jopa kiusata ja pelotella toista, että saisi
huomiota. Jokin on saanut myös Sammaleisen erkaantumaan
muusta Kyöpelivuoren väestä ja ajattelemaan, ettei hän tarvitse ketään.
Sammalainen on kokenut, ettei hänen työtään Peikkovuoren hovinoitana arvostettu
juuri lainkaan ja niinpä noita päättää muuttaa yksin saarelle, Sammaleisten
suvun vanhalle perintötilalle ja erakoitua. Paikalle kuitenkin pamahtaa
Mestaritonttu, joka muuttaa täysin Sammaleisen mielen..
Mitä Sammaleinen olisi kaivannut ennen
radikaalia päätöstään muuttaa yksin saarelle, olisi ollut yksi sana: Kiitos.
Sammaleinen ja Mestaritonttu löytävät yhteisen sävelen kiittämättömyyden
kokemuksesta, joka on niin yleinen myös meille Satumaan ja Kyöpelivuoren tällä
puolen eleleville. Kaverin huomioon ottaminen ja hänen asemastaan asioiden
ajattelu poistaisi monta väärinkäsitystä ja mielipahaa.
Voi kunpa sinä ja minä muistaisimme tämän niin
tosi elämässä kuin Kyöpelivuoren ja Satumaan kahakoissakin, niin
kiittämättömyyden tunne vaihtuisi kiitollisuuteen!
Ja jos vielä lippu Mestaritontun seikkailuihin
uupuu, käypä noutamassa se kipinkapin kera kaverin.
Kiitos.
Kaunis teksti :)
VastaaPoista